TE3
Näkyvyyttä sijoittajille oikealla viestillä ja oikeassa mediassa
Viestintävahvistimen toteuttama kampanja meni mediassa läpi minuuteissa ja loi välittömästi haluttua näkyvyyttä ja kaupan mahdollisuuksia.
TE3 Oy on kehon liikkuvuuteen ratkaisuja tuottava suomalainen yritys. Sen palvelut vastaavat isoon yhteiskunnalliseen haasteeseen, kun ihmiset tekevät työtä istuen ja etänä jatkuvasti kasvavalla trendillä.
Yritys onnistui keräämään kehittämälleen älykepille 400 000 euron joukkorahoituksen virolaiselta Funderbeam-sijoitusalustalta vain 8 tunnissa.
Tästä huikeasta onnistumisesta haluttiin kertoa sijoittajille ja saada samanaikaisesti näkyvyyttä myös omiin asiakaskohderyhmiin.
– Haluamme myös alas ampua käsityksen, jonka mukaan ihminen syntyy jäykäksi tai muuttuu jäykäksi vanhetessaan. Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Ari Laakkonen valottaa tiedottamisen tarvetta.
Tiedottamisen kanssa haasteena on koettu yhteisen kielen ja ymmärryksen löytyminen mediaväen kanssa.
– Kun meidän mielestämme joku juttu on ollut kiinnostava, se ei ole ollut sitä aina median mielestä tai he ovat ymmärtäneet asian toisella tavalla, Laakkonen kertoo.
Yhteistyökumppania ryhdyttiin etsimään. Erään Facebook-ryhmän keskustelun kommenttikentässä tiedusteltiin suosituksia media-ammattilaisista.
– Sitten siellä joku ”pingasi” Jarkko Ambrusinin. Ehdotuksia tuli paljon. Etsimme kumppania myös Googlesta ja otimme myös yhteyttä joihinkin media-alan toimistoihin. Jarkon kanssa synkkasi ja luottamus syntyi. Päätimme valita hänet kumppaniksi, Laakkonen taustoittaa tiedotuskumppanin hankintaprosessia.
”Ensimmäiset ottivat yhteyttä minuuteissa”
Yhteistyön aluksi kartoitettiin tavoite, kohderyhmät ja sopivat mediat. Sitten yritys tuotti tekstin, josta poimittiin esiin oikea näkökulma ja kaivettiin esiin taustatarina. Tästä Ambrusin laati hyvän mediatiedotteen.
– Hän myös levitti sanaa medioille ja verkostoilleen. Ensimmäiset toimijat ottivat yhteyttä minuuteissa. Jarkko taisi ilmoittaa kymmenen minuutin päästä, että Kauppalehti julkaisee jutun kohta verkossa, Laakkonen muistelee nopeasti edennyttä läpimenoa.
Jutun jälkeen muut startup-yritykset ovat ottaneet TE3 Oy:hyn yhteyttä ja tiedustelleet, miten he tekivät joukkorahoitustemppunsa. Verkon kautta rupesi tulemaan myös tiedusteluja tuotteesta.
– Nousemme myös Googlessa paremmin esiin uutisotsikoiden kautta, Laakkonen kertoo.
Jarkon kanssa työskentelyssä hän arvostaa kaiken vaivattomuutta. Yhteistyö ei vie yrityksen omia resursseja.
LUE LISÄÄ: 100% riskitön viestintäkampanja, jolla viemme yrityksenne mediaan kahdessa viikossa