Muistan automatkan kotiin Ylläkseltä neljä vuotta sitten loppuelämäni.
Heräsin aamulla, katsoin uutiset, herätin ystäväni ja sanoin: ”No nyt se on sitten alkanut.”
Joimme kahvit, lähdin ajamaan 13 tunnin taivaltani, kuuntelin radiota ja itkin.
Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan koko voimallaan. Jo vuosia kestänyt pienempi sota eskaloitui täysimittaiseksi sodaksi. Uhriluku nyt, sodan neljäntenä vuosipäivänä, lasketaan jo miljoonissa.
Tämän ei pitänyt olla mahdollista, ei enää meidän aikanamme.
Resilienssi ei ole selviytymistä, se on kasvua
Kävin Ukrainassa viime syksynä. Kuulin tarinoita Buchan hirveyksistä, näin kuvia 36 kertaa leikatusta lapsesta, joka pelastettiin elämälle. Pysähdyin joka aamu kunnioittamaan sodassa kaatuneita yhdessä muiden kanssa.
Mutta se, mikä teki suurimman vaikutuksen, oli ukrainalaisten resilienssi.
Jututin yrittäjää, joka on kasvattanut rakennusbisnestään sodan aikana ja jolla on suunnitelmat Euroopan markkinoiden valtaamiseksi.
Näin IT-ammattilaisia, jotka pitävät maan pyörimässä jatkuvan kyberhyökkäyksen alla. Näin ihmisiä, jotka kaikesta huolimatta katsovat vahvasti tulevaisuuteen.
Jälleenrakennus on strateginen teko, ei hyväntekeväisyyttä
Luin viikonloppuna Helsingin Sanomista jutun ”sotaväsymyksestä”. Siitä, miten meillä on täällä turvallisessa Suomessa lupa uupua uutisiin ja kääntää katseemme muualle.
Se on harha, johon meillä ei ole varaa.
Olen viikoittain yhteydessä ukrainalaisiin yrittäjiin. Yksi ystäväni muisteli juuri aamulla julkaisussaan helmikuuta 2022. Päivää, jolloin loman sijasta keittiössä valmistuivat Molotovin cocktailit.
Silti hän kirjoittaa tänään: ”Even now, it is possible to live, to grow a business, to create, to build.”
Jos heillä on voimaa rakentaa keskellä sotaa, miten meillä voisi olla pokkaa väsyä auttamiseen?
Haaste suomalaisille johtajille
Ukrainan jälleenrakennus ei ole hyväntekeväisyysprojekti. Se on nyky-Euroopan suurin ja tärkein strateginen hanke. Se on viesti siitä, että rakentaminen voittaa aina tuhoamisen.
Moni yritys odottaa vieläkin ”oikeaa hetkeä” tai rauhan alkamista. Se on strateginen virhe. Jälleenrakennus on jo käynnissä. Se tapahtuu joka kerta, kun yritys päättää sitoutua, investoida tai tarjota osaamistaan.
Samalla meidän suomalaisten on mietittävä, miten me nostamme itsemme tästä suosta, jonka olemme itsellemme kaivaneet. Me emme voi pistää päätä pensaaseen ja odottaa ”jonkun” saavan pyöriä pyörimään. Meidän on tehtävä se itse.
Otetaan oppia ukrainalaisista, jotka ovat kanssamme täällä Suomessa. Kävin tänään aamulla Säkylässä.
Säkylän yrittäjien puheenjohtaja Juuso Perkola sanoi kunnan mediatilaisuudessa suoraan: ukrainalaiset ovat erittäin tunnollisia ja motivoituneita työntekijöitä ja he työllistyvät suomalaisiin yrityksiin hyvin.
Tämä asenne on se, mitä meidänkin pitää löytää itsestämme.
Eikös se ole sitä suomalaista sisua?
Mitä sinä voit tehdä?
Tein aiheesta lyhyen videon, jossa haastan meidät suomalaiset johtajat katsomaan peiliin. Emme saa antaa periksi ”realismille”, joka on vain koodinimi pelkurimaisuudelle.
👉 Katso video ja osallistu keskusteluun LinkedInissä tästä
Pidetään selkä suorana. Jälleenrakennus alkaa asenteesta.
Terveisin, Jarkko
P.S. Jos yrityksesi osaaminen voisi olla osa Ukrainan jälleenrakennusta, mutta ette tiedä mistä aloittaa – vastaa tähän sähköpostiin.
Autan avaamaan oikeat ovet ja kirkastamaan strategian, jolla teidän yrityksenne ottaa paikkansa tässä historiallisessa hankkeessa.
Nyt ei ole aika odottaa, vaan toimia.