Vaikenemisen hinta ei näy laskussa

Yrittäjä, jonka tunnen, oli hiljattain podcastissa. Hyvä jakso.

Podcast oli täysin ytimessä. Hän pääsi jakamaan omaa osaamistaan aiheesta, josta hän tietää enemmän kuin useimmat.

Hän ei jakanut jaksoa missään.

Kysyin miksi. Vastaus ei ollut, että jakso olisi ollut huono. Se oli jotain sinnepäin, että ei nyt viitsi. Että sen jakaminen tuntuisi vähän itsekehulta. Että halukkaat kyllä löytävät sen varmasti itse.

Samassa keskustelussa hän kertoi kaksi muuta asiaa.

Että yrityksen toisen asiakasryhmän suuntaan ei tehdä myyntiä oikeastaan lainkaan. Ja että yhteydenottoja tulee selvästi vähemmän kuin ennen.

Hän ei yhdistänyt näitä kolmea asiaa toisiinsa. Ei kukaan yhdistä – vaikka pitäisi.

Vaikenemisen hinta ei näy missään laskussa. Se on sen ongelma. Kun päätät olla julkaisematta, mitään ei tapahdu: kukaan ei suutu, mikään ei mene pieleen, kukaan ei kommentoi ilkeästi. Päätös näyttää jälkikäteen hyvältä, koska huono lopputulos jäi tulematta.

Mutta puhelin ei soi. Ja se laitetaan markkinatilanteen syyksi.

Päätös tuntui järkevältä, vaikka lopulta päätöksen teki bisneksen kannalta kallein tunne: pelko.

Olen tehnyt kaksikymmentä vuotta töitä sen kysymyksen parissa, kuka pääsee ääneen ja kuka ei. Toimituksessa se oli minun päätökseni. Nyt pöydän toisella puolella huomaan saman asian toistuvan: he, joilla olisi eniten sanottavaa, sanovat vähiten.

Syy ei ole se, ettei heillä ole näkemystä. Se on se, että näkemyksen sanominen ääneen tarkoittaa, että joku voi olla eri mieltä.

Ja voi olla. Se on koko pointti.

Ihminen, jolla on jotain sanottavaa, ei jätä ketään kylmäksi. Osa lukijoista ärsyyntyy. Osa ohittaa. Mutta se joukko, joka tunnistaa sinut ja ajattelee että juuri tuo ihminen ymmärtää minun ongelmani, ei synny millään muulla tavalla.

Se joukko ei ole suuri. Sen ei tarvitse olla. Se riittää, että se ostaa.

Yhdentekevyys tuntuu turvalliselta valinnalta, koska siitä ei seuraa mitään ikävää. Mutta siitä ei myöskään seuraa mitään muuta. Se on riski, jota kukaan ei laskuta, ja siksi kukaan ei huomaa maksavansa sitä.

Olen Jarkko Ambrusin, yritysten päätoimittaja. Autan toimitusjohtajia sanomaan sen, mikä pitäisi sanoa, ja viemään sen mediaan.

Posted in