Sinun äänesi on sinun omasi
Minulla on vahva side kahteen rock-legendaan: The Rolling Stonesiin ja Led Zeppeliiniin. Toki molemmat bändit ovat tehneet erittäin vahvaa musiikkia. Mutta tiivis suhde on syntynyt muista syistä.
Molemmat bändit tulivat elämääni sellaisessa vaiheessa, kun en tiennyt, elänkö vai kuolenko seuraavana päivänä. Nämä vahvat kokemukset loivat elinikäisen suhteen sekä bändeihin että musiikkin ylipäänsä.
Kerron usein tarinaa ensimmäisestä kitarastani, joka minulla on vieläkin. Kun otan sen käteeni, minulle herää muistoja 25 vuoden ajalta. Olen jälleen se teini, joka treenaa kitarariffejä omassa huoneessa kotona Riistavedellä.
Tunnen edelleen tuoreiden koivujen tuoksun ja muistan, miltä niiden humina tuulessa kuulosti. Muistan treenaamani biisit edelleen.
Meillä kaikilla on historiamme ja tarinamme. Ne ovat tehneet meistä sellaisia ihmisiä, mitä nyt olemme.
Näitä tarinoita kannattaa hyödyntää omassa viestinnässä. Ne tuovat meistä esille jotain aitoa. Ne herättävät vastaanottajan kiinnostuksen. Ja kun kiinnostus herää, vastaanotto paranee.
Pelkäämme ja jätämme viestimättä
Varsinkin monet asiantuntijat pelkäävät persoonansa esille tuontia tai tuntemuksiensa kertomista. Pelkäämme menettävämme viestin vastaanottajan luottamuksen, häpäisevämme itsemme tai joutuvamme naurunalaiseksi. Inhimillisiä tunteita kaikki.
Meidän on helppo vetäytyä tylsän bisneslookin ja vaikeaselkoisen jargon-viestinnän taakse. Emme tee virheitä ja pelaamme varman päälle.
Kun pelkäämme, me jätämme viestimättä tärkeitä asioita. Se on varmaa, että joku muu kuitenkin viestii.
Kääntöpuolena on se, että meitä voidaan pitää feikkinä ja tylsänä. Ja silloin kukaan ei osta meiltä mitään, olipa se palvelu, tuote tai ajatus. Silloin viestinnästämme tulee merkityksetöntä. Koska viestintä on mitä suurimmassa määrin ajatustemme myymistä.
Pelot eivät häviä koskaan. Mutta niiden kanssa voi elää. Kohtaamalla pelkosi sinusta tulee muiden silmissä inhmillisempi ja mielenkiintoisempi persoona. Silloin sinä olet aito, alaston viestijä.
Muutama vinkki oman persoonan esille tuontiin:
- Kerro seuraavassa palaverissa, miltä jokin asia sinusta tuntuu. Saat luotua siten tiivimmän suhteen kollegoihisi.
- Kerro tärkeistä asioista tarinoiden kautta. Tarinat ovat erittäin vahvoja sillanrakentajia viestijän ja vastaanottajan välillä.
- Uskalla välillä kertoa, että et tiedä jostain asiasta mitään. Se ei murenna asiantuntijuuttasi. Päinvastoin, se tekee sinusta inhimillisemmän.