Avun pyytäminen on suurinta vahvuutta
”Ei kai sitä kukaan halua sanoa, että ei osaa.”
Istuimme kollegani kanssa purkupalaverissa. Takana oli järjestämämme webinaari, jossa oli ollut kolme osallistujaa. Pohdimme, että mikä meni vikaan.
Webinaarin piti olla taattua laatua: hyvä asiantuntija, mielenkiintoinen sisältö ja juuri kohderyhmän toiveista kummunnut aihe.
Ja kolme osallistujaa.
Vähän aikaa pohdittuamme kollegani sanoi tuon kuolemattoman lauseen. Koska olimme jo tuttuja, hän uskalsi jatkaa lausettaan:
”Sinä olet tuollainen diginatiivi. Kaikki meistä ei ole. En minä osaa webinaariin liittyä. Ja pelkään tietokoneita.”
Tulin samaan aikaan surulliseksi kollegani puolesta ja kiitolliseksi hänen tunnustuksestaan.
Surulliseksi siksi, että hän on ties kuinka kauan pitänyt sisällään hänelle herkkää asiaa.
Kiitolliseksi siksi, että hän luotti meihin muihin niin, että uskalsi sen ääneen sanoa.
Koska nyt voimme etsiä hänen ongelmaansa ratkaisun.
Vaikeneminen ei todellakaan ole kultaa
Osaamattomuuden myöntäminen on hemmetin vaikeaa. Varsinkin silloin, jos asia niin sanotusti kuuluisi omaan työnkuvaan.
Vaikeus liittyy pelkoihin. Jos myönnän, että en osaa tai hallitse jotain, ammattitaitoani ei enää arvosteta. Minua pidetään laiskana, tumpelona tai välinpitämättömänä. Minua ei enää arvosteta kollegana, esimiehenä tai asiantuntijana.
Pelossa on yksi jännä piirre. Se on tunne. Mitkään tunteet eivät ole vääriä. Mutta ne eivät aina kerro meille totuutta.
Osaamattomuuden paljastumisen pelossa ei varsinkaan ole mitään järkeä. Vai kuinka monta kertaa olet saanut naurut tai haukut, jos myönnät, että kaipaat jossain jeesiä?
Asian voi kääntää myös toisin päin. Oletko saanut joskus esimieheltä kriittistä palautetta siitä, että jotain asiaa ei ole korjattu, vaikka se on ollut esimerkiksi puoli vuotta sinun tiedossasi, mutta et ole osannut tai pystynyt sitä itse ratkaisemaan?
Sellaisessa tilanteessa kritiikki on ihan ansaittua. Koska häpeän pelossa organisaatiolta on juuri viety pois puoli vuotta aikaa paremman tavan oppimiseksi.
Se on inhimillisesti ja resurssien kannalta jo aika kallista touhua.
Kaksi ratkaisua avun saamiseksi
Tämä maailma on monimutkainen paikka. Vaikka työelämä ja työnantajat kannustavat kaiken maailman multitaskaamiseen ja moniosaamiseen, se ei ole millään mittarilla tehokasta.
Me emme voi millään hallita ja osata kaikkea siinä ajassa, mitä meillä on käytettävissä työntekoomme.
Mikä siis ratkaisuksi, jos päätä ei halua laittaa pensaaseen? Niitä on kaksi, joista toinen on vähemmän, toinen enemmän järkevä.
Vähemmän järkevä on mallia ”Kyllä mä tämän koodaamisen opettelen ilta- ja yöhomminani. Hoidan sitten tiimini vetämisen päivätyönäni.”
Ratkaisun lopputulos: paskaa johtamista, keskinkertaista koodinpätkää, syystäkin meuhkaava puoliso, vihainen teini ja sydäri viimeistään viiskymppisenä.
Toinen ratkaisu on pyytää apua. Usein sitä löytyy omasta organisaatiosta tai verkostosta. Joskus sitä on järkevintä ostaa ulkopuolelta.
Ratkaisun lopputulos: saat apua omaan kehittymiseesi, koet onnistumisen tunteita ja saat uutta virtaa. Todennäköisesti säästät samalla aikaa, jonka voit investoida johonkin sinun ja organisaatiosi missiota palvelevaan toimintaan.
Se voi olla esimerkiksi tunnin lyhyempi työpäivä.
Vaadi auttajalta hyötyä
Hetkinen! Nythän minulle tässä taas myydään jotain! Niin myydäänkin. Sinulle myydään ratkaisuja.
Ei, ei, ei. Me emme voi emmekä saa ostaa mitään. Tiukka kulukuri ja sillai.
Ei vain rahaa tuhlaavaa palvelua kannatakaan ostaa. Mutta entäpä jos vaikka kokouskulttuurin pieni viilaus säästäsi kymmenen hengen tiimiltä tunnin viikossa aikaa?
Säästetyssä ajassa saa tehtyä paljon esimerkiksi rästitöitä ja työhyvinvointi paranee.
Sinun parastasi ajatteleva myyjä osaa kyllä kertoa sinulle, mitä hyötyä saat ostamastasi palvelusta. Jos hän ei osaa kertoa, vaihda palveluntarjoajaa. Ammattilaisia kyllä riittää.
Palaan hetkeksi kollegaani. Kun hän kertoi ongelmastaan, aloimme pohtia asiaa laajemmin. Meille syntyi idea digiavun järjestämisestä laajemminkin. Vaikka palvelut digitalisoituvat, me ihmiset emme meinaa pysyä matkassa. Onneksi hän uskalsi avata suunsa, muuten emme olisi ideaa saanut.
Ja ennen kaikkea: hänen oma hyvinvointinsa paranee, kun hän saa apua asiaan, joka on kohtuullisen helposti ratkaistavissa.
Vinkit siihen, milloin kannattaa pyytää apua:
- Jos sinulla on ongelma, joka toistuu viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Se ei todennäköisesti häviä itsestään. Mieti, kuinka paljon tuhlaat toistuvan ongelman ääressä tärkeintä pääomaasi eli aikaasi.
- Tiedät, että akuutin ongelman ratkaiseminen vapauttaa paljon aikaa, rahaa ja energiaa.
- Tiedät, että apu on helposti saatavissa.
- Koneesi piiputtaa, eli olet uupunut työtaakkasi alla.