Läpilyönti
Hoidetaan firmasi mediaan kahdessa viikossa!
bullseye

Haluat siis, että yrityksesi pääsisi mediaan? Asia selvä. Niin on moni muukin halunnut ja olen heidät sinne järjestänyt, joten eiköhän ruveta hommiin!

Potentiaaliset asiakkaasi lukevat lehtiä, kuuntelevat radiota ja katsovat televisiota, koska heitä kiinnostaa toimitettu sisältö. Sen ohessa he näkevät myös sinun mainoksesi, mutta he luottavat toimittajien tuotoksiin huomattavasti enemmän.


Jos siis saat lehteen puolen sivun jutun yrityksestäsi tai tuotteestasi, se vastaa hyvinkin sivun tai kahden kokoista mainosta.
Sellaisen hinta kirjataan vähintään neljällä, usein viidellä numerolla. Juttu taas, joka tietenkin lainaa toimittajan ja median uskottavuutta, on lähtökohtaisesti ilmainen.

Ja digiaikana se toimituksen tekemä juttu myös säilyy verkossa ja kerää edelleen lukijoita, kun mainoksesi on jo siunattu digihaudan lepoon. Toimituksellinen sisältö siis huomataan, siihen luotetaan ja se kestää paremmin aikaa.

Onpa julkisuuden tavoitteena saada myyntiä tai yhteiskunnallista vaikuttavuutta, valitettavasti mediaan pääseminen ei käy aivan helposti. Ehkä olet itsekin sinne yrittänyt ilman mainittavia tuloksia. Tai sitten et ole edes yrittänyt, koska et usko, että sinulla on mitään toimittajia kiinnostavaa. Ehkä jopa vähän pelkäät kokeilla, koska median toiminta ei ole tuttua.

Hyvä tiedote ei riitä mihinkään!

 

Viestinnän alalla elää sitkeä myytti, että mediaan pääsee hyvällä tiedotteella. Joskus pääseekin, useimmiten ei. Tiedote on nimittäin vasta neljänneksi tärkein pala tässä palapelissä. Sitä ennen tulevat:

 

  1. Tavoite – minne halutaan päästä ja mitä sillä saavuttaa
  2. Aihe – millä tavoitteeseen päästään
  3. Yhteydenpito – soitot suoraan toimituksiin toimittajille ja vastuuhenkilöille

Hyväkään tiedote ei paljon auta, jos ei tiedetä mitä tavoitellaan, valitaan heikko aihe ja näkökulma eikä pidetä yhteyttä toimituksiin. Ja jos tiedote vielä lähetetään toimituksiin massatiedotepalvelulla, todennäköisyys päästä läpi on nolla.

Jos taas kaikki palat ovat käytössä, päästään sellaisiin tuloksiin, kuin minä olen saavuttanut asiakkaitteni kanssa.

palapeli
bullseye

Olen saanut jokaisen asiakkaani mediaan.

Ja vieläpä juuri sellaisiin kanaviin, joista on heille mahdollisimman paljon hyötyä. Jos ostat tämän palvelun, minä käytän kaiken osaamiseni sen eteen, että sinäkin onnistut.

Oma tieni median parissa alkoi vuosituhannen vaihteen tienoilla toimittajana. Melko pian tieni vei päällikköhommiin. Ison osan työuraani olen ollut se henkilö, joka valitsee mitkä aiheet julkaisuun pääsevät. Tittelinä tällöin on yleensä uutispäällikkö.

Viestintätoimistomaailmaan siirryin päätoimittajan paikalta vuonna 2019. Olen siis kahlannut läpi median digitalisoitumisvaiheen ja sparraan monia mediataloja Suomessa edelleen. Siksi tiedän tasan tarkkaan mitä toimituksissa kaivataan.

Tiedotusprojektin lähtökohta on se, että ketään ei kiinnosta sinun firmasi eikä toimittaja ole sinulla töissä.


Enemmän kuin mitään tiettyä aihetta, toimituksissa kaivataan APUA! Digitaalinen maailma pakottaa toimittajat tuottamaan sisältöä huomattavasti entisaikoja nopeammin ja enemmän. Toisaalta digi on pakottanut mediatalot vähentämään väkeä.

Tämä tarkoittaa, että toimittajilla on jatkuvasti paine päällä. Siinä tilanteessa apu kelpaa, kunhan se on asiallista ja oikeasti hyödyllistä. Jos joku tekee heidän työnsä mahdollisimman helpoksi, palstatilaa kyllä irtoaa.

Minä en saa tuloksia suhteilla tai jotenkin jekuttamalla toimituksia. Saan tuloksia tarjoamalla heille juttuja, joiden tiedän heitä kiinnostavan. Toimittajan tehtävä ei ole palvella sinua vaan omaa yleisöään. Kun autat häntä siinä hommassa, pääset mediaan.

Kun siis haluat saada yrityksesi lehteen, radioon tai televisioon, tämä Läpilyönti™-palvelu on sinua varten. Kokonaisuudessa yhdistyy viestintäkonsultti, uutispäällikkö, toimittaja ja yhteysupseeri. Tarkkaan mietityn prosessin tuloksena on:

Trophy

Sinun uutisesi läpi mediaan kahdessa viikossa.

Prosessiin kuuluu kahdeksan vaihetta, jotka kaikki ovat tärkeitä tulosten saamiseksi:

1.

Aikataulu ja säännöt

Projekti alkaa sillä, että merkitään kalenteriin tärkeät päivämäärät ja kellonajat. Vaikka uutisoinnin ajankohdalla ei olisikaan varsinaisen asian kannalta merkitystä, ilman aikatauluja todennäköisyys projektin epäonnistumiselle kasvaa poskettomasti.

Siis: milloin tapahtuu, mitä tapahtuu ja kuka tekee mitäkin. Minä, eli Jarkko Ambrusin, olen vastuussa kaikesta siitä, mitä täällä päässä tapahtuu. Myös teiltä on oltava nimettynä yksi vastuuhenkilö, joka pystyy myös päättämään asioista. Hän myös kerää ja toimittaa kaikki sisältöihin liittyvät kommentit teidän väeltänne.

2.

Aihe ja tavoitteet

Sinulla voi olla aihe valmiina tai sitten haluat vain mediaan, mutta uutinen on vielä hakusessa. Olennaista on kuitenkin se, kenet halutaan tavoittaa. ”Kaikki” on tietenkin aina hauska heitto tuohon kysymykseen, mutta bisneksen kannalta se on täysin väärä. Aihe vaikuttaa tavoitteisiin, tavoite aiheeseen. Tässä vaiheessa näistä rakennetaan toimiva paketti.

Koska olen ollut tekemässä tuhansia ja taas tuhansia julkaisupäätöksiä, pystyn ajattelemaan aihetta toimituksen näkökulmasta. Arvioin onko valmis aiheesi sellainen, joka medioita voisi kiinnostaa. Jos aihetta ei ole valmiina, osaan kaivaa sellaisen faktoista, jotka teidän mielestänne tuntuvat liian tavallisilta mediaan.

Voi myös käydä niin, että kerta kaikkiaan emme onnistu löytämään uutisarvoista aihetta. Siinä tapauksessa projekti voidaan päättää tähän ja lähetämme vain 370 € suuruisen laskun.

3.

Sisällön suunnittelu

Kun tiedetään aihe ja tavoitteet, täytyy suunnitella millaisella sisällöllä tavoitteet saavutetaan:

  • Millä kärjellä ja näkökulmalla edetään?
  • Ketä haastatellaan?
  • Mitä hyötyä tai arvoa medialle ja heidän yleisölleen tarjotaan?
  • Löytyykö uutisarvoa, erikoisuutta, yhteiskunnallista merkittävyyttä jne.?

4.

Tiedonkeruu ja haastattelu

Minä kerään tarvittavat tiedot ja teen sovitut haastattelut.

5.

Sisällön kirjoittaminen

Kirjoitan haastattelujen ja kerättyjen tietojen pohjalta artikkelin ja ”myyntipuheen”, eli pitchin. Projektiin kuuluu aina kirjoitettua sisältöä. Se ei ole tyylipuhdas tiedote, vaan se on jo verkossa ja printissä sellaisenaan julkaistavaksi tarkoitettu juttu. Se on siis rakennettu perinteisen uutiskärjen mukaan: vetävä otsikko, syventävä ingressi, tiukka asia kärkeen, sen jälkeen lavennus.

Tämä vaihe toistuu tarvittaessa riippuen aiheiden, näkökulmien ja medioiden määrästä. Kokonaispaketin hinta ei kuitenkaan kasva.

6.

Kommenttikierros ja editointi

Jokainen haastateltava sekä tarpeelliseksi katsomasi henkilöt pääsevät kommentoimaan raakatekstiä. Kuitenkin niin, että teidän nimetty vastuuhenkilönne kerää kommentit organisaationne sisältä. Näiden kommenttien pohjalta me teemme lopullisen sisällön. Palveluun kuuluu yksi korjauskierros. Lisäkorjauskierroksista veloitamme 1000 €/kierros.

7.

Yhteys mediaan, eli jakelu

Minä otan yhteyttä valittujen medioiden toimittajiin ja toimitusten johtohenkilöihin puhelimitse ja sähköpostilla. Missään tapauksessa en käytä massaposteja saati tiedotepalveluita. Emme nimittäin halua päätyä roskapostikansioon.

Tavoitteena on tietenkin saada uutinen läpi mediaan, mutta joskus saattaa käydä niin, että julkaisua ei heru. Siinä tapauksessa pyrin saamaan selville, miksi aihe ei kiinnosta toimitusta. Tämä auttaa seuraavan aiheen kanssa.

8.

Tulosten raportointi

Tulosten takia tätä tehdään, joten seuraan niitä tarkasti. Saat minulta yksityiskohtaisen raportin siitä, kuinka monessa mediassa uutinen on julkaistu ja minkälaista palautetta aiheesta on tullut medioilta, jotka eivät julkaise. Lisäksi raportissa on mukana laskelma vastaavan mediatilan hinnasta, jos se olisi ostettu mainontana. Jälkimmäiseen laskelmaan perustuu myös palvelun kokonaishintaan lisättävä provisio.

kalenteri

Tämän tarkkaan mietityn ja aikataulutetun projektin läpivientiin kuluu tyypillisesti kaksi viikkoa.

Vaiheet 1-7 toteutetaan viikossa ja raportointi viikon kuluttua jakelun aloittamisesta. Valitusta aiheesta riippuen medioilla voi kuitenkin kestää pitempään julkaisupäätösten teossa. Siski raportointiosuus voi viivästyä 1-2 viikolla.

 

Uutinen ulos jopa parissa päivässä?

Kaksi viikkoa on siis normaali aikataulu ei-kiireelliselle mediaprojektille. Koska meillä ei kuitenkaan ole rasitteena isojen viestintätoimistojen kankeaa hallintoa tai hajanaisia freelancer-verkostoja, voi olla mahdollista saada uutinen ulos jopa parissa päivässä. Tätä emme valitettavasti voi luvata, mutta jos tarve on pikainen, aina kannattaa kysyä.

Kenelle Läpilyönti™ sopii ja ei sovi?

Jokaiselta yritykseltä löytyy melko varmasti jokin uutinen, jolla mediaan voisi päästä, mutta Läpilyönti™-palvelu ei silti ihan jokaiselle sovi.

Täydellinen ratkaisu tämä on ainakin tällaisiin tilanteisiin:

  • Pelkästään yrityksesi nimi ei riitä mediaan pääsemiseen (Kuka tahansa saa Valion mediaan.)
  • Teillä on aidosti jotakin yhteiskunnallisesti arvokasta tekemistä tai sanottavaa
  • Olette laajentamassa uudelle markkina-alueelle Suomessa
  • Mediasuhteenne on syystä tai toisesta hapantunut ja sitä pitäisi korjata

 

Tämä palvelu taas ei sovi, jos:

  • Teillä on vain halu päästä mediaan keinolla millä hyvänsä
  • Haette pelkästään tiedotteen kirjoittajaa
  • Päällä on mediakriisi ja sitä pitäisi rauhoittaa
  • Haluatte ratsastaa jollakin trendillä ilman varsinaista kontaktipintaa itse aiheeseen
  • Ette ole valmiita avoimuuteen projektin aikana minun tai median suuntaan
  • Toimitte muulla tavalla epäeettisesti
uutinen

Kiinteä hinta ja osa provisiona tuloksista!

Mediatila on arvokasta ja mainonta kallista. Tämäkään palvelu ei tietenkään ole ilmainen, mutta kun mediaan päästään, hinta on suorastaan halpa. Saat siis:

 

  • Aidon uutispäällikön kaivamaan ja arvioimaan uutisaiheen
  • Viestintäammattilaisen rakentaman sisältösuunnitelman
  • Toimittajan tekemään haastattelut, keräämään tiedot ja koostamaan aineistot medialle
  • Yhteysupseerin ottamaan yhteyttä toimituksiin ja ajamaan aihetta mediaan
  • Osittain tuloksiin perustuvan hinnoittelun
  • Takuun

Tämän kaiken hinta on vain 4340 € + provisio. Provisio on 8 % saavutetun mediatilan laskennallisesta arvosta, kuitenkin enintään 5000 €.

Jos siis saadaan lehteen sivun juttu, laskennallinen arvo on kyseisen median mediakortissa määrittelemä hinta sivun kokoiselle mainokselle. Täydellisellä onnistumisella, eli että uutisesi lävähtää isosti useisiin medioihin, paketin hinnaksi kertyy vain 9340 €.

Provisioprosentissa on myös huomioitu se, että mediakorttien hinnat ovat lähinnä tavoitehintoja.

Ja jos vertaat projektia mainoshintaan, tuolla rahalla saat yhden sivun yhteen lehteen. Tässä yhdellä hinnalla tuloksena on yleensä julkisuutta monessa eri mediassa.